perjantai 29. kesäkuuta 2012

Syypää mun hymyyn

Moikkamoi,

Maanantai, mun lempipäivä ehdottomasti, en ymmärrä miks nää maanantait on aina niin ylitsepääsemättömiä ja hankalia. Tyttö oli tullu taas kipeeksi ja maattiin koko päivä kotona, ulkona sato kaatamalla ja oli kauheet myrskyt, joten ihan hyvällä omallatunnolla kylläkin saatiin olla sisällä. Tein meille hedelmäsalaattia ja katteltiin leffoja ja maattiin vaan kolmestaan olkkarissa. Neljän aikaa lähettiin tytön kanssa lääkärille, koska hänellä oli vuosittainen tarkastus, sieltä tultiinkin vasta puoli seiskan aikaa, jollon meillä oli kauhee nälkä ja yritettiin autossa miettiä, että mitä tehdään nopeesti dinneriksi, että selviydytään. Noh, kun me avattiin ovi, oli tuoksu mitä ihanin. Mun ikioma pikku poika (....) oli tehnyt meille dinnerin. Nachoja, makkaraa, juustoja, guagamolea... ihan itse kaiken, laittanut uuniin ja oi että, olin ihan vedet silmissä ja niin ylpee hänestä. Hostdad tuli juuri sopivasti ja syötiin ja ylistettiin poikaa kaikki yhdessä. Puoli kahdeksan aikaa lähdettiin pojan kanssa tennikseen ja siellä oottelin tunnin, että hän pelas.

A&F on siis vaatekauppa ja ne kaikki työntekijät on tän näkösiä... siis ton keskimmäisen..


Tiistaina (ei suoraan sanottuna mitään hajua, mitä tällön tapahtu....) nukuttiin yhteentoista koko porukka, ilma oli jo vähän parempi, koko päivän oli sellasta pientä sadetta, mutta ei paha. Siivottiin lasten huoneet super hyvin, ihan heidän omasta alotteestaan. Mä siirryin jossain vaiheessa alakertaan siivoomaan ja siivosinkin koko ton pääkerroksen huolellisesti. Illalla tein spagettia ja jauhelihakastiketta ruoaksi ja siitä tuli tosi hyvää. Oon alkanut tekee Natalielle läksiäislahjaa, hän kun tosiaan lähtee lauantaina, niin sitä on tullu iltasin väsäiltyä jonkun verran.

Keskiviikkona aamupäivällä yritin siivota mun omaa huonetta, mutta nyt kun katon ympärilleni en kyllä huomaa sitä. Mulla on oikeesti niin paljon tehtävää ennen sunnuntaita, mutta liian vähän aikaa. En vissiin nuku lauantai-sunnuntai välisenä yönä lainkaan... Kahden aikaa lähettiin lasten kanssa leffaan, oli muuten ensimmäinen animaatioleffa, jonka kävin kattomassa leffateatterissa. Brave oli leffa nimeltään, ja kyllä mä tykkäsin. Ei liian lapsellinen, mutta ehkä vähän hmm, outo. Leffan jälkeen käytiin pyörähtämässä Targetissa ja ostin Natalielle synttärilahjan ja lapsille ostettiin jotain tavaroita lomaa varten. Illalla vein tytön harkkoihin, kävin ostamassa Natalielle ilmapallon ja jätskiä (Coldstonesta sellanen iso jäätelö..... hahah) osana synttärilahjaa. Hain tytön treeneistä ja väänsin kanaa ja riisiä dinneriksi. Ilta meni taas sen läksiäislahjan kimpussa. Inhottavaa kun Natalie kysyy, että onko aikaa nähdä ja pakko sanoa, että ei ja hän on ihan ihmeissään, miksei oo aikaa, mutta en mä voi kertoa mitä teen perkule..

Poolil

Torstaina lähdettiin aamusta lasten kanssa poolille ja oltiin neljä tuntia ja voin kertoo, et ollaan ruskeita. Se vesi ei ollut kyllä niin lämmintä, mitä viimeksi, joten mä viihdyin enemmän mun Cosmon parissa kun vedessä. Kahden aikaan tultiin kotiin ja lapset meni ulos, kun mä siivoilin ja tein pyykkejä. Meille tuli pikkasen kiire, yritin väsätä jonkun näkösen dinnerin nopeesti ennen kun piti viedä tyttö kentälle, hakea pojan kaveri ja ajaa pojat toiselle kentälle. Kaiken kukkuraks hostdad oli junassa, joka oli rikki ja hän siis oli myöhässä yli puoli tuntia. Ainut ja ensimmäinen ilta, jollon mun pitäis olla aikasemmin vapaa...no me hoidettiin lasten kanssa tilanne ja olinkin ajallani vapaa ja kerkesin jopa suihkuun. Natalie tuli hakemaan mut seittemältä ja mentiin hänen luokseen synttäri dinnerille. Oli tosi kivaa kyllä, hänen koko hostperheensä oli siellä ja he puhuivat enkkua melkein koko illan (ovat tosiaan myös siis itävallasta kotoisin). Syötiin hyvää ruokaa, pelattiin pelejä, syötiin kakkua ja Natalie avasi lahjat. Jännitin vähän mun lahjaa, mutta se osui ja upposi. Hah, otin tosiaan lauantaina kuvan musta ja Vapianon managerista, joka on Natalien unelmien mies, ja kehystin sen. Jäätelö oli menestys ja kuka nyt ei tykkäisi ilmapalloista. Vaikkei lahjat mitään hirveen kalliita ollutkaan, ne tuli suoraan sydämestä ja olivat kuulemma parhaat ikinä. Natalie saatto mut juna-asemalle, josta mun oli tarkotus mennä yksi pysäkin väli junalla. No siinähän mä sitten tajusin, etten ottanut mun lompakkoa mukaan, joten kysyin konnarilta onko millään mahdollista saada ilmanen matka. Ja hymyilin tietysti nätisti, kun tää MIESkonnari sanoi, että tän kerran. Kello oli melkein kakstoista kun tulin kotiin, mutta juttelin hetken mun hostmomin kanssa tulevasta viikonlopusta ja heidän lähdöstään lomalle ja mun lähdöstä Suomeen.

Scarsdalen juna-asemalla olevan kaupan ikkunassa oli tällanen ja se oli aww

En voi uskoa, että tänään on torstai (HUOM, kirjotan blogia reaaliajassa...), huomenna perjanta, joka menee ihan siivillä, koska mulla on tuhat asiaa, sitten lauantai, autan perhettä pakkaamisessa ja meen Natalielle hengailemaan....sitten oon yks yö (okei mua pyydettiin juhlimaan, mutta saas nähdä) ja sunnuntaina päivällä mun pitäs lähteä kimpsujen ja kampsujen kanssa Suomeen... Oon ilonen, että pääsen lomalle, mutta samalla hyvästelen mun parhaan kaverin ns. loppu elämäkseni. Joten nyt yritän nauttia näistä viimisistä tunneista, jotka asutaan samassa maassa (samalla mantereella) ja parun sitten, kun tuun Suomesta takasin kotiin... (oon niin confused, että missä mun koti on haha, ja väsynyt, joten meen nukkuu). SUUKKOJA!!!

Ps. Nää kuvat on vähän randomeja, mutta halusin laittaa kuviakin!

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voi, vaikee uskoo että sä lähet pois sieltä kohta. Mä vasta äsken löysin sun blogin ja oon lukenut sun vanhoi juttui ihan innolla. :)

Laura kirjoitti...

TheMissNieto: Kyllähän mä sinne takasin meen, että jatka lukemista vaan :)